Helsingin Sanomat 6.1.2003, mielipidesivu
Oppilaille annettava asiallista tietoa seksistä
Naiskaupan törkeät ihmisoikeusrikkomukset ja suuri inhimillinen hätä ovat koskettaneet
ihmisiä ja saaneet aikaan kovan tarpeen tehdä jotain. Ehdotuksia hädän
lievittämiseksi on syntynyt ja keskustelu keinojen toimivuudesta on sekin käynyt vilkkaana.
Ongelmia ei tietenkään esiinny ainoastaan kärjistyneimmissä
ihmiskauppatapauksissa vaan koko seksuaalikulttuurissamme. Käsitykset
sukupuolista ja niiden rooleista ovat monin paikoin kaikkea muuta kuin
ihmisyyttä kunnioittavia.
Sekä Raamattua että biologian kirjaa voidaan käyttää väärin, kun
halutaan perustella epätasa-arvoa tai kieltäytyä kantamasta vastuuta
omista teoista. Usein keino, jonka tarkoituksena on taata seksuaalinen
itsemääräämisoikeus yhdelle, voi rajoittaa sitä toiselta.
On kuitenkin yksi asia, joka voidaan turvallisesti tehdä ja joka myös
pitäisi tehdä: koulussa annettavaan seksuaalivalistukseen on panostettava
huomattavasti nykyistä enemmän. Lapset ja nuoret pitää kasvattaa
kunnioittamaan sekä itseään että tulevia partnereitaan. Erityisesti
heille pitää opettaa keinot vetää selkeät rajat sille mitä heille saa
tehdä ja mitä ei. Kun tietää ja hyväksyy sen, mitä itse haluaa, tietää
yleensä myös mitä ei halua.
Kun seksuaalisuuden koko kirjo esitetään oppilaille asialliseen ja
hyväksyvään sävyyn menee vaatimus toisen ihmisen kunnioittamisestakin
perille. On tärkeää, että oppilaat erilaisine mieltymyksineen ja
suuntautumisineen tunnistavat itsensä koulussa saadusta tiedosta.
Pitkän aikavälin tavoitteena on se, että lakataan näkemästä toinen
ihminen pelkästään oman nautinnon välineenä ja opitaan arvostamaan
toistemme erilaisuutta. Olennaisinta ei silloin ole se, liittyykö
joihinkin seksuaalisen kanssakäymisen muotoihin rahan liikuttelua vai
ei, vaan että niihin kaikkiin liittyy vastavuoroinen kunnioitus
toisen ihmisarvoa kohtaan.
Karoliina Kaita
diplomi-insinööri
Helsinki
|